heimon synty
Kesällä 2020 kaksi varastoduunaria keskusteli tauollaan niitä näitä, kun puheenaiheeksi päätyi uusi juomailmiö Hard Seltzerit. Ohimennen mainittu heitto uutuusjuomiin liittyen eskaloitui nopeasti ajatukseksi oman seltzerin valmistamisesta. Jo samalla viikolla hankittiin valmistukseen vaadittavat välineet ja raaka-aineet, sekä valmistettiin ensimmäinen koe-erä Heimo Hard Seltzeriä!
toteutus
Tästä eteenpäin vapaa-aika kului pitkälti Hard Seltzerien saloja opetellessa ja koe-eriä valmistaessa. Juomien kehittyessä aloimme järjestämään maistatuksia ja kun lopulliset reseptit oli valittu, niin lähdimme esittelemään ideaamme Tampeerelaiselle pienpanimolle. Panimo vastaanotti idean innoissaan ja Heimolle oli löytynyt tuottaja. Tampereelta Heimo palasi kuitenkin lopulta kotikonnuille Espooseen ja nyt valmistus tapahtuu siellä mistä kaikki myös alkoi!